Hinnoittelumme on simppeli ja kanssamme maksat vain tehdystä työstä:

95€/tunti

  • Miksi tehdä yksinkertaisesta vaikeaa? Meidän hintamme on julkinen, sillä pystymme seisomaan sen takana ja sinä asiakkaana tiedät alusta saakka missä mennään.

  • Tarvitset sitten muutaman tunnin sparrausta, kokonaisvaltaista vuosikumppanuutta, tai jotain siltä väliltä, meidän palvelumme ja sen laskutus muodostuu aina sinun tarpeidesi mukaan.

  • Kumppanuuden alussa kartoitamme yhdessä kuinka paljon palveluitamme tarvitset. Yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa sitä, että yhteistyön alussa määritämme yhdessä tarvittat kuukausittaiset resurssit, joiden perusteella laskutettavat tuntimme muodostuvat.

  • Palvelut ja siihen vaaditut tunnit laskutamme kuukausittain niiden todellisen toteutumisen perusteella, eli mikäli esimerkiksi tarve palveluillemme onkin jonakin kuukautena pienempi, et joudu maksamaan tyhjästä.

  • Me luotamme osaamisemme ja emme halua sinun menettävän yöuniasi ylipitkillä sopimuksilla. Sinä päätät kuinka pitkäksi aikaa meidät haluat sitouttaa. 

  • Puhelimemme on aina auki, emmekä laskuta  sinua 10 minuutin puhelusta alkavalta tunnilta. Me olemme kumppaneitasi, jolle menestyksesi on yhtä tärkeää kuin sinullekin.

SPONSOROINNIN MYYNTI

ALKAEN:

20% komissio

  • Suora komissio-osuus vai yhdistelmä komissiota ja tuntilaskutusta? Sinä päätät!

  • Hinnoittelun pohjana käytämme  20%:n komissio-osuutta myyntihinnasta. Se sisältää myyntityön lisäksi myyntimateriaalin läpikäymisen ja kehitysehdotukset.

  • Lopullinen komissioprosentti määräytyy kuitenkin sen pohjalta kuinka paljon olemme mukana tuotteistamassa ja luomassa sponsorointituotteita ja niiden myyntimateriaaleja.

Sponsoroinnin myynnissä on monta steppiä, tsekkaa täältä missä kaikessa me voimme olla avuksi:

OTA YHTEYTTÄ

Aleksi Rannikko

aleksi.rannikko@aboe.fi

0456759139

Oscar Hämäläinen

oscar.hamalainen@aboe.fi

0445095607

Aboe Oy

Lemminkäisenkatu 30, 20520 Turku

2878737-8

  • Grey Twitter Icon
  • Grey Facebook Icon
  • Grey Instagram Icon
  • Grey LinkedIn Icon